Tekstit

Maalaamisen harrastamisesta, taiteesta ja harrastajista

Teksti on Helsingin taideyhdistyksen (HTY) 40-vuotisjuhlanäyttelyn avajaisissa Kaapelitehtaan Puristamolla 13.8.2019 pidetty puhe.   Keskustelin eilen fiksun tyttäreni kanssa tästä puheesta. Kerroin, että en ole löytänyt toimivaa näkökulmaa aiheeseeni, kuvataiteen harrastajien taide vuosikymmenten mittaan. Hänen neuvonsa oli, että kerro tarina.   1.       On syksy 1980 ja astun Pudasjärven lukion kuvataideluokkaan hermostuneena. Kannan mukanani isoa kangaskassia, jossa on maalauspohja, öljyvärit, siveltimiä, kertakäyttöpaletti ja tärpättiä pienessä pullossa. Luokassa on alkamassa kansalaisopiston ainoan kuvataideryhmän syyslukukausi. Opettaja on onneksi tuttu: pitäjään hiljan muuttanut nuori kuvanveistäjämies. Kova iskemään tarinoita ja mainio rumpali. Entäpä opiskelijatoverini? No, rouvia. Useimmilla niin työ kuin keskustelukin jo käynnissä, kesällä tai edellisenä keväänä aloitettuja töitä puolivalmiina; tärpätin ja dammarin tuoksu, kosteita vaatteita koska ulkona sataa ja
Lähetä kommentti
Lue lisää

Taidetta pöytälaatikkoon vai seinälle?

Ammattilaisen ja harrastajan välinen raja kuvataiteessa on häilyvä. Ainakin, kun puhutaan niin laajasta lajista kuin taidemaalaus. Ero on veteen piirretty, mutta useimmiten selkeä. Harrastajan yksittäiset työt voivat onnistua erinomaisesti. Ammattilaisella heikoimmankin työn pitää olla hyvä. Aiemmin merkittävä ero ammattilaisen ja harrastajan tai ammattitaiteilijan ja ammattiin opiskelevan välillä kulki yksityisnäyttelyssä. Yksityisnäyttelyitä pitivät vain ammattilaiset.   Harrastajille ja opiskelijoille oli erilaisia, oppilaitosten, alueellisten taideorganisaatioiden tai yhdistysten järjestämiä yhteisnäyttelyitä. Tällaisia näyttelyitä järjestetään edelleen, järjestäviä tahoja on jopa aiempaa enemmän, mutta niiden merkitys on pienentynyt väylänä ammatilliseen tai ammattimaiseen toimintaan. Kaiken kaikkiaan näyttelytilojen määrä on kasvanut (niin on kyllä myös ammatillisesti koulutettujen taiteilijoiden) ja samalla ainakin jotkut kynnykset ovat mataloituneet.   Yksityisnäytt
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kohtaaminen Vekkulan kanssa

Jonotin tyttäreni kanssa Amos Rexiin [1] pari viikkoa sitten. Noin puolessa tunnissa pääsimme sisään uusimpaan ja upeasti toteutettuun taidemuseoomme. Taiteilijaryhmä teamLabin [2] osin interaktiivinen eli näyttelyvieraisiin reagoiva näyttely oli voimakas visuaalinen elämys. Tyttäreni ei harrasta taidetta erityisemmin, mutta on olosuhteiden pakosta nähnyt taidetta elämänsä aikana runsaasti. Hän tiivisti kokemuksensa mielestäni hyvin: ”Kuin olisi (Linnanmäen) Vekkulassa käynyt.”   Minun oli helppo yhtyä tähän. Jälkikuvina teamLabin näyttely välähtelee mielessäni edelleen kuin visuaalinen korvamato. Näyttelyvieraiden liikkeeseen reagoivat osiot, orgaanisesti muuttuvat, koko tilan täyttämät valoprojisoinnit synnyttivät mielenkin tilan, joka vahvasti irrotti minut arkitodellisuudesta. Runsas kävijämäärä häiritsi kokemuksen intiimiyttä, mutta samalla synnytti tunteen merkittävästä tapahtumasta. Olin ikään kuin ”ison äärellä”. Joka kuitenkin tuntui huvipuistolta. [3]   Tytt
Lähetä kommentti
Lue lisää

Opettajan ja opiskelijan kommunikaatiosta

”Toi vasen yläkulma, toijjon, niinku, vähän silleevajaa, ymmärrätsä?”. ”Joo, mut mäaattelin, niinku, että se olis niinku sopivasti keskeneräne…”. ”Joo, kiva ajatusmuttota jos seolis kumminki epätasasemmi valkovihreetä niinse olis must sillee parempi.” ”Mmmyyyhjjooo”.   Edellä oleva on fiktiota, mutta valitettavasti - suomen kielen hallinnan tason osalta - realistista sellaista. Kun normaalisti puhutaan jostakin, käytetään käsitteitä, jotka liittyvät asiaan ja joilla on sopimuksenvarainen, mutta tarkahko sisältö.   Mutta kun puhutaan visuaalisesta, puhutaan asioista, jotka on helppo nähdä (tai ainakin jos harrastuu, helppo) mutta johon liittyvä käsitteistö on joko abstraktia tai epämääräisen kuvailevaa. Kommunikaatiosta tulee taitolaji.   Osa opettajan ammattitaidosta on osata selittää osaamansa niin, että oppilas sen ymmärtää. Kun opetetaan vierasta kieltä (vieraalla kielellä), kielen pitää olla sen tasoista, että oppilas ymmärtää ja oppii samalla. Sama jos opetamme lap
Lähetä kommentti
Lue lisää

Taiteen tarpeesta

  Minkä takia ihminen lähtee illalla töiden jälkeen, sateen ja loskan läpi, täpötäyteen bussiin tai raitiovaunuun, päästäkseen maalaamaan öljyväreillä, piirtämään hiilellä, neulomaan, liimailemaan, leikkelemään, tanssimaan, laulamaan? Ja vielä maksaa siitä? Mitä on pielessä? Miksi noin sata tuhatta vuotta vanhat innovaatiot houkuttavat monia yhä edelleen?   Olen opettanut kuvataidetta harrastajille ja ammattiin valmistuville kolmisenkymmentä vuotta. Olen esittänyt kysymyksen: ”Miksi olet täällä?” monta kertaa, ja vastaukset ovat aika samoja. ”Haluan oppia maalaamaan, piirtämään, laulamaan. Olen haaveillut siitä pitkään. Olen piirtänyt/soittanut/tanssinut lapsena ja nuorena ja nyt eläkkeellä minulla on aikaa taas tehdä sitä.”   Vastaukset itse asiassa käsittelevät hyvin vähän sitä, MIKSI kurssille tai opintoalalle tullaan. Ilmaistaan halua, tarvetta, toivetta tai korostetaan hyvää muistoa.   Taide- ja taitoaineissa taidon opiskelua rationalisoidaan jonkin verran (Tärkeä
Lähetä kommentti
Lue lisää