Opettajan ja opiskelijan kommunikaatiosta
”Toi vasen yläkulma, toijjon, niinku, vähän silleevajaa, ymmärrätsä?”. ”Joo, mut mäaattelin, niinku, että se olis niinku sopivasti keskeneräne…”. ”Joo, kiva ajatusmuttota jos seolis kumminki epätasasemmi valkovihreetä niinse olis must sillee parempi.” ”Mmmyyyhjjooo”. Edellä oleva on fiktiota, mutta valitettavasti - suomen kielen hallinnan tason osalta - realistista sellaista. Kun normaalisti puhutaan jostakin, käytetään käsitteitä, jotka liittyvät asiaan ja joilla on sopimuksenvarainen, mutta tarkahko sisältö. Mutta kun puhutaan visuaalisesta, puhutaan asioista, jotka on helppo nähdä (tai ainakin jos harrastuu, helppo) mutta johon liittyvä käsitteistö on joko abstraktia tai epämääräisen kuvailevaa. Kommunikaatiosta tulee taitolaji. Osa opettajan ammattitaidosta on osata selittää osaamansa niin, että oppilas sen ymmärtää. Kun opetetaan vierasta kieltä (vieraalla kielellä), kielen pitää olla sen tasoista, että oppilas ymmärtää ja oppii samalla. Sama jos opetamme lap