Kohtaaminen Vekkulan kanssa
Jonotin tyttäreni kanssa Amos Rexiin [1] pari viikkoa sitten. Noin puolessa tunnissa pääsimme sisään uusimpaan ja upeasti toteutettuun taidemuseoomme. Taiteilijaryhmä teamLabin [2] osin interaktiivinen eli näyttelyvieraisiin reagoiva näyttely oli voimakas visuaalinen elämys. Tyttäreni ei harrasta taidetta erityisemmin, mutta on olosuhteiden pakosta nähnyt taidetta elämänsä aikana runsaasti. Hän tiivisti kokemuksensa mielestäni hyvin: ”Kuin olisi (Linnanmäen) Vekkulassa käynyt.” Minun oli helppo yhtyä tähän. Jälkikuvina teamLabin näyttely välähtelee mielessäni edelleen kuin visuaalinen korvamato. Näyttelyvieraiden liikkeeseen reagoivat osiot, orgaanisesti muuttuvat, koko tilan täyttämät valoprojisoinnit synnyttivät mielenkin tilan, joka vahvasti irrotti minut arkitodellisuudesta. Runsas kävijämäärä häiritsi kokemuksen intiimiyttä, mutta samalla synnytti tunteen merkittävästä tapahtumasta. Olin ikään kuin ”ison äärellä”. Joka kuitenkin tuntui huvipuistolta. [3] Tytt